Teknologiaa ja kirjallisuutta

Luin tässä kesän aikana isäni suosituksesta muutaman kirjan. Yleisestikin tykkään lukea, joten tässä ei itsessään ole mitään uutisarvoa, ja tykkään myös keskustella lukemistani kirjoistani lähipiirini kesken. Miten nämä suosittelut ja lukeminen sitten liittyvät blogiini ja miksi kerron siitä teille? Näitä kyseisiä kirjoja yhdistää tietynlainen tulevaisuuden visiointi, uhkakuvat, yhteiskuntamme rakenteet ja erityisesti koneet ja teknologia. Ja näitä asioitahan minäkin tässä blogissa käsittelen, toki vähän pienemmässä mittakaavassa ja vähän enemmän lähitulevaisuuteen liittyen. Koska nämä kirjat (pois lukien yksi) eivät ole olleet monillekaan tuttuja, kun olen niistä maininnut, ajattelin tehdä tänne blogiin lyhyen koonnin ja oman arviointini kirjojen annista. Ehkä joku muukin innostuu niitä lukemaan!

 Kirjat ovat:

George Orwell, Vuonna 1984 (vuodelta 1948)

Kurt Vonnegut, Sähköpiano (vuodelta 1952)

Robert Harris, Pelkokerroin (vuodelta 2011)

 

Vuonna 1984

Tämä kirja on klassikko ja mietin, että saako siitä edes olla muuta mieltä? Tartuin siihen kovin odotuksin ja tämä ehkä hieman kostautui, odotukset eivät täyttyneet. Kirja oli toki hyvä ja annan tunnustukseni sen klassikkomaineelle, kun peilataan sitä tulevaisuutta, mitä Orwell kirjassa maalaa noin 40 vuoden päähän kirjoitushetkestä, ja miten oikeaan hän osuu, ainakin jos tarkastellaan itänaapuriamme. Jos mietin juonta ja kirjan mukaansatempaavuutta, niin näillä kriteereillä se ei kuitenkaan yllä omilla listoillani kovin korkealle. Kirja oli hieman pakkopullaa ja vasta ”kun päästiin asiaan” eteni lukeminenkin sujuvammin. Tähän varmasti vaikuttaa se, että kirja on julkaistu 40-luvun lopulla, joten tyyli on aivan erilainen kuin esimerkiksi Pelkokertoimessa, joka on 2010-luvulta. Mitä tulee teknologian rooliin, tämä kirja ei pyöri sen ympärillä, vaan keskittyy kuvaamaan yhteiskuntaa, ihmisten toimintaa ja erityisesti sitä, kuinka meitä valvotaan ja ohjaillaan. Teknologialla on kuitenkin paikkansa tässä kokonaisuudessa ja itse kuvailisin sitä mahdollistajana. Teknologia itsessään ei ole hyvä tai paha, ihminen – vai pitäisikö sanoa puolue - on, mutta teknologia tarjoaa mahdollisuudet ihmisille kontrolloida, vahtia ja toteuttaa omaa agendaansa.

 

Sähköpiano

Tämä kirja ei ollut minulle ennestään tuttu, joten siihen ei kohdistunut samanlaista odotuspainetta kuin Orwellin teokseen. Kirjassa maalataan yhtä lailla synkkää tulevaisuuden kuvaa (luokiteltu dystooppiseksi fiktioksi) ja se on kirjoitettu samalla aikakaudella kuin Vuonna 1984. Sähköpiano kuvaa Yhdysvaltoja, joka on voittanut kolmannen maailmansodan ja jossa ihmiset on luokiteltu kolmeen eri luokkaan, joista ylimpänä johtajat, sitten insinöörit ja lopuksi muut. Johtajat ja insinöörit ovat ne, jotka pitävät maan talouden pyörimässä. Tässä kirjassa automaatio ja koneet ovat myös keskeisessä roolissa ja niillä korvataan ihmisiä armottomasti, jolloin tuottamattomat ihmisparat ajelehtivat vain joutilaina elämässään, kun ylempi luokka koneineen tekee työt. Tässä kirjassa on minusta juonellisesti sama haaste kuin Vuonna 1984 –kirjassakin, se ei tempaise mukaansa ennen kuin vasta loppusuoralla, kun alkaa tapahtua. Kirja on kuitenkin kokonaisuutena kiinnostava ja siinä kuvatut yhteiskunnan rakenteet, työnteko ja koneet sekä ihmisten kapinalliset ajatukset heijastavat pelottavan paljon tämän päivän yhteiskuntaamme.

 

Pelkokerroin

Näistä kolmesta kirjasta tämä oli juonellisesti eniten minun makuuni. Liekö syynä sen kirjoitusajankohta, joten tyyli ja juoni tuntuvat vauhdikkailta. Nimensä mukaisesti kirjassa käsitellään pelkoa ja se kietoutuu vahvasti keinotekoisen älyn ympärille. Kirjan päähenkilö on kehittänyt tekoälyn, jonka avulla pörssimarkkinoiden tapahtumia voidaan ennustaa hämmästyttävän tarkasti ja joka on valjastettu varsin tuottavaan sijoitustoimintaan sveitsiläisessä yhtiössä. Mutta mihin kaikkeen keinotekoinen äly pystyykään ja mitä jos ja kun se oppii ihmistä älykkäämmäksi ja alkaa tehdä itsenäisiä päätöksiä ja ohjata kaikkea toimintaa meidän huomaamatta? Tämä kirja oli positiivinen tuttavuus ja mukaansatempaava vauhdikas juoni sävytetty teknologialla ja tekoälyn kehityksellä toi siihen kiinnostavan kulman.

 

Yhteenvetona näistä kirjoista voisi todeta, että teknologiaan ja koneisiin liitetään kirjallisuudessa vahvasti uhkaava ja jopa pelottava leima. Toisaalta, vaikka uudet teknologiat herättävät kirjoissa pelkoa, niissä vahvistetaan myös sitä mielikuvaa, että ne, jotka menestyvät ja ovat johtavassa asemassa, osaavat myös käsitellä niitä. Teknologia on mahdollistaja, niin hyvässä kuin pahassakin. Se on ihmisistä kiinni, miten sitä käytämme.

Minusta jokaisen onkin hyvä pohtia, haluanko tulevaisuudessa kuulua menestyneiden joukkoon? Jos vastaus on ”kyllä”, onko silloin edes varaa sivuuttaa omaa teknologiaosaamista?