Kirjoitin viimeksi, että
tänä päivänä kuka tahansa voi olla asiantuntija ja puhua julkisesti
haluamistaan teemoista. Ja käytännössä katsojat ja kuulijat sitten päättävät,
että jatkoon vai ei. Tämän huomaa varsinkin somessa, missä ihmiset, joilla ei
ole koulutusta esimerkiksi ravintola-alalta tai kokkikoulusta, pitävät
ruokablogeja ja jakavat reseptejä. Samoin itseoppineet ”kauneusasiantuntijat”,
jotka jakavat kauneudenhoito- ja meikkirutiineitaan ovat saaneet valtavasti
suosiota. Uskon, että tämä johtuu siitä, että he ovat helposti samaistuttavia
ja kertovat asioita omista näkökulmistaan ”mikä toimii minulle” –asenteella.
Nykyäänhän kuka tahansa voi myös oppia lähes mitä tahansa, ja ihmisiä
kiinnostaa toisten oppimiskokemukset ja näkökulmat enemmän, kuin ehkä hieman
kuivakat teoriakirjat. Tositarinat ja oikea elämä puhuttavat. Toki sitten, kun
mennään lääketieteeseen, fysiikkaan tai kemiaan, on sanomattakin
selvää, että ihmisten, jotka kehittävät uusia lääkkeitä tai rakentavat
lentokoneita, pitää ihan oikeasti olla alansa huippuasiantuntijoita. Mutta he
ovat sitten luku erikseen.
Tekoälystä hälistään ihan
valtavasti. Tämä ei ole kenellekään uutinen. Minusta on mahtavaa, että
tekoälystä on myös kirjoitettu useita erilaisia oppaita, tehty verkkokursseja
ja listoja ”10 asiaa, mitä sinun tulisi ymmärtää tekoälystä” –hengessä. Nämä kun ovat monille helpommin lähestyttävämpiä, kuin
tiiliskiven painoiset kirjat, joissa puhutaan vain neuroverkoista. Elements of AI –kurssi, joka on ollut valtavan suosittu, on näistä hyvä esimerkki. Yleistietoa ja peruskäsitteitä siis jaetaan
melko laajasti, mutta näitäkin juttuja pitää osata etsiä ja hakea. Algortimit
eivät ole vielä niin kehittyneitä, että minun someeni tulisi vastaan juttuja esimerkiksi koneoppimisratkaisuista.
Minusta on todella hienoa, että kuka tahansa voi siis kirjoittaa ja puhua tekoälystä, koska
sitähän tällä blogillanikin yritän saada aikaan, että teknologia kuuluu
kaikille ja sen pitäisi olla osa arkisia keskusteluja. Seuraavaksi lukusuositus, jos tämä aihealue kiinnostaa. Antti Merilehdon kirja ”Tekoäly, matkaopas johtajalle” on loistava opus, jossa
kerrotaan perusasioita, mitä tekoälystä tulisi ymmärtää. Antti myös itse sanoo,
että tämä kirja ei ole totuus tekoälystä, vaan se on hänen näkemyksensä siitä. Hän
on kirjoittanut yksiin kansiin ne opit, mitä hän on saanut ja nähnyt
liittyen tekoälyyn. Antin kirjassa on myös paljon esimerkkejä maailmalta, missä
koneoppimista ja tekoälyä ollaan hyödynnetty, mikä varmasti avaa monille silmiä.
Silti toivoisin, että myös Suomessa näkisimme ja kuulisimme enemmän
konkreettisia esityksiä tekoälyn hyödyntämisestä. Tuntuu myös, että paljon
käytetään rahaa erilaisiin selvityksiin ja tulevaisuusstrategioihin, mutta
sitten ne teot puuttuvat. Eikö voitaisi vaan ruveta tekemään puhumisen sijaan?
Olen kirjoittanut aiemminkin
tekoälystä tekstissä ”Helle haittaa koodaamista, osa 3” ja ”Teknisesti
tyylikäs”, ja kun luin nuo tekstit, jotka olen kirjoittanut viime kesänä,
tuntuu, että sen jälkeen mikään ei ole juurikaan muuttunut. Näen edelleen
enemmän tekohälyä kuin tekoälyä ympärilläni. Mietin, että mistä se oikein
johtuu. Suomessa on valtavasti teknisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät
näitä ratkaisuja kehittämään, mutta onko ongelma jälleen markkinoinnissa, että
näitä ei osata tuoda esiin? Vai siinä, että yritykset eivät osaa tilata näitä
ratkaisuja tai eivät edes tiedä, missä niitä hyödyntää? Tekoälyä kun voitaisiin hyödyntää yksinkertaisemmissakin jutuissa, kuin syöpätutkimuksissa tai itseohjautuvissa autoissa. Toisaalta mietin, että
pitäisikö tekoälystä ja robotiikasta puhua muuallakin kuin teknisissä
julkaisuissa ja seminaareissa, jotka keskittyvät jo valmiiksi näiden teemojen
ympärille? Tekoälyn ja robotiikan on tarkoitus olla osa meidän arkea ja helpottaa
jokaisen elämää, joten voitaisiinko siirtyä hälystä älyyn ja myös puhua näistä monipuolisemmin?
Ehkä silloin algoritmit tarjoisivat minunkin someeni näitä teknologiaan
liittyviä juttuja meikkioppaiden sijaan.
Tällaisilla ajatuksilla
tällä kertaa.