Go big or go home

Ensimmäistä kertaa blogin aloittamisen jälkeen kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Mielessä on edelleen paljon asioita, joista haluan kirjoittaa tai oikeastaan puhua tai jopa huutaa ääneen. Ne liittyvät työhön, harrastuksiin, omiin tavoitteisiin, onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Paljon asioita on meneillään ja elämä menee vahvasti oikeaan suuntaan, ja ehkä juuri siksi, kun niin moni asia on pinnalla, en osaa pysähtyä kirjoittamaan vain yhdestä aiheesta. Tehdään tästä siis enemmänkin kuulumisten kertomista ja ajatusten jakoa käsittelevä teksti.

Joitain viikkoja sitten epäonnistuin varsin selkeästi. Toimitus ei vastannut tilausta. Sen sijaan, että olisin perfektionistin luonteellani masentunut aivan totaalisesti, yllätyksekseni olin jopa tyytyväinen. Huomasin, että nyt ihan oikeasti opin ja kehityn huomattavasti enemmän kuin perus ”hyvin tehty” -palautteista. Mutta koska epäonnistumisista ei saa puhua, en ole tätä osannut kunnolla hehkuttaa, vaan hymistellyt salaa itsekseni. Olen myös pirun ylpeä itsestäni, että osaan käsitellä tätä näin kypsästi, koska Hanna vuosia sitten olisi ollut todella masentunut tuosta virheestä. Ja nyt hehkutan sitä näin avoimesti! Ja voin suositella lämpimästi, virheet jäävät paljon paremmin mieleen ja kehittävät, niitä pelätään ja vältellään aivan liikaa. Tämäkin virhe on täysin korjattavissa ja voin tehdä kyseisen tehtävän nyt entistä paremmin, kuten myös kaikki jatkossa tulevat vastaavat toimitukset.

Toinen viime aikoina mielessä pyörinyt asia on kysymys, joka liittyy ajankäyttööni: ”miten sä ehdit tehdä tuon kaiken?”. Olen sanonut lukuisia kertoja, että olen allerginen sanalle ”kiire”. Meillä kaikilla on sama määrä aikaa. Minä priorisoin ja osaan myös sanoa "ei". Käyn töissä kahdeksan tuntia päivässä ja nukun toiset kahdeksan tuntia vuorokauden aikana. Loput kahdeksan tuntia käytän urheiluun, löhöilyyn, elämästä nauttimiseen ja nuorkauppakamaritoimintaan, siinä ajassa ehtii yllättävän paljon, kun käyttää ajan tehokkaasti. Harrastan toki multitaskingia, salilla ja kävelymatkoilla kuuntelen äänikirjoja tai puhun puhelimeen, kassajonossa luen meilejä jne. Tiedostan, että tällä on myös kääntöpuoli, joskus on vaikea olla läsnä, kun on totuttanut itsensä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Mutta silti se ei tarkoita, että minulla olisi kiire. Ilokseni olen viime aikoina törmännyt useisiin kirjoituksiin tai kommentteihin, joissa henkilöt kertovat keskittyvänsä tehokkuuteen, eikä kiireeseen. Odotan sitä aikaa, milloin muutkin tajuavat tämän ja jatkuva kiireen ihannointi loppuu.

Kolmas asia mieleni päällä viime aikoina on ollut vaikuttavuus ja samalla huikeat ihmiset, joiden kanssa pääsen sitä toteuttamaan. Havis Amandan Nuorkauppakamari tuottaa tänä keväänä projektin nimeltä KokoNainen talk show ja toimin siinä projektipäällikkönä. Olen tästä aivan mielettömän innoissani ja monestakin syystä. Projektissa on reilu kymmenen naisen (koska Amandoissa on vain naisia) tiimi ja se heittäytyminen, sitoutuminen ja vapaaehtoinen työ, mitä he tekevät pyyteettömästi on sanoin kuvaamatonta. Ja viitaten aikaisempaan kommenttiini ajankäytöstä, niin miksi en käyttäisi vapaa-aikaani nuorkauppakamaritoimintaan, kun saan olla upeiden ihmisten kanssa, jotka opettavat jotain uutta joka päivä, ja lisäksi saan vaikuttaa ihmisiin ja näen sen tulokset välittömästi. En keksi paljon parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa. KokoNaisesta tulen kirjoittamaan tässä keväällä vielä lisää, mutta jos kiinnostus heräsi, niin täältä saa lisätietoa ja lippuja: 

http://www.havisamanda.com/fi/kokonainen

Vaikuttaminen on ylipäätään asia, joka on hiipinyt elämääni vähän vaivihkaa. Aiemmin ajattelin, että vaikuttavan henkilön pitää olla jotenkin merkityksellisessä asemassa tai vähintäänkin mediapersoona tai kirjailija, mutta itse asiassa vaikuttaminen tapahtuu siinä omassa arjessa ja se, että uskaltaa tuoda erilaisia näkökulmia esiin ja toimia esimerkkinä monesti riittää. Olen saanut tästä paljon positiivista palautetta, mikä lämmittää sydäntä aivan valtavasti. Minut on jopa pyydetty mukaan Naisten päivänä järjestettävään paneelikeskusteluun keskustelemaan monimuotoisuudesta yrityksissä, koska olen rohkeasti tuonut esiin omia näkemyksiäni naisena teknologia-alalla! Samaan aikaan silti harmittaa, että asiat kuitenkin etenevät alalla niin hitaasti, vaikka on #mimmitkoodaa –hankkeita ja paljon puhetta, kuinka teknologia-ala tarvitsee erilaisia osaajia, niin sitten rekrytointivaiheessa edelleen lopulta painaa se tekninen osaaminen. Missä on se rohkeus ja uskallus? Jokainen tietää, että oikeaa asennetta ei opeteta, mutta erilaisia taitoja voi oppia kuka tahansa. Itse olen mielestäni selkeä esimerkki, että ”riski kannattaa ottaa”. Jotenkin silti valitaan se tuttu ja turvallinen. Mutta en aio luovuttaa ja jonain päivänä, kun itse teen näitä päätöksiä, niin saa tulla haastamaan, että muistanko itse olla rohkea. Ennen sitä hetkeä aion jatkaa tätä vaikuttajaviestintääni yhä isommalla äänellä ja laajemmalla rintamalla. Mottona: go big or go home.